Adoptoitu ja adoptio 1.

Kun puhumme maailmanlaajuisesti mikä on lapsen parasta. Sellainen käsitys minussa herää, ei ole mielestäni oikeaa käsitystä mikä on lapsen parasta. Moni adoptoitu kohtaa omat haasteensa vastaanotto maassaan ja uudessa perheessä. Onko adoptio laillinen vai väärennys. Onko lapsi onnellinen kasvaa aikuiseksi uudessa perheessä, kuinka tyytyväinen hänestä tulee aikuisena. Päästä hyvään perheeseen ja maahan on mielestäni vähän kuin lottovoitto, tuuria saa olla kans. 

Paljon olen seurannut sosiaalisen median kautta Koreasta adoptoitujen kamppailusta Korean valtiota vastaan ihmisoikeus rikkomuksesta ja adoptio väärennöksistä. Minua hämmentää moni asia ja pohdin jonkun verran millä tarkoitetaan oikeasti adoptio. Kuitenkin herää kysymys miksi adoptoidut Korealaiset ovat uhkarohkeita, jotkut osoittaa yhä vihaa ja katkeruutta tänäpäivänä Korean valtiolle ja protestoivat kovaakin välillä. Onko syynä pettymyksestä Etelä-Korean valtiota kohtaan. Toiseksi pitkä välimatka ja matkustaa sinne on kallista. Moni haluaisi palata omille juurille joksikin aikaa. Rasismin moni kokee ongelmallisena Lännessä. 

Uskon Suomesta käsin on erilainen tapa lähestyä Etelä-Koreaa ja ihmisiin siellä. Ainakin minulle se on ollut kuin pieni lottovoitto! Suomi jakaa ainutlaatuisen sotahistorian, mikä teki, että työstäminen ollut erilaista löytämällä sisäisen rauhan ja kohdata Etelä-Korea ystävyys suhteella. Minulla on rauhallisempi tapa toimia. Olen myös saavuttanut jopa odottamattomalla tavalla rakentaa ainutlaatuisia suhteita Etelä-Koreaan ja ihmisiin siellä. 

Näyttää siltä eri maissa on eri käytännön mallia hakea oikeutta tai sitten ei ollenkaan. Suomessa en ole hakenut oikeutta, vaan rakentamalla ymmärrystä Suomen adoptio/sota lasten kohtalosta ensin. Toki en vertaile, vaan olen toiminut reflektoimalla.

Minun kantasuomalaiset adoptiovanhempani ovat syntyneet 1939 ja 1949. Minun adoptioäitini oli ollut Suomessa kotimaan adoptoitu ja adoptio isä ollut sotalapsi Ruotsissa. Tästä lähti ymmärryksen kasvaminen itsessäni ja heissä. Kun se oli väärin laittaa vanhempia vastaan minun suomalaisessa perheessä, se oli niinkuin sääntö. Olen ymmärtänyt tämän jälkeenpäin. 

Se mistä suomalaisessa perheissä perheväkivalta juontaa juurensa, on talvisodan ajoilta, olen ymmärtänyt. On yhä syvällä suomalaisissa. On ennakkoluuloja ja pelkoa heissä, sen minä jopa osaan aistia tänäpäivänä, kun asun Suomessa. 

Itse sain osakseni lapsena suomalaisessa perheessä lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa ja jotkut Suomalaiset ovat painottaneet, että kun siihen aikaan oli sotaa, köyhää ja ankeaa monissa perheissä, kun vanhemmat olivat lapsia. Se on jättänyt heihin traumoja joita eivät ole käsitelleet, ennen kuin adoptoivat lapsen ulkomailta vaikeista olosuhteista. On sanottu, ”sinun täytyy osata hiukan ymmärtää suomalaisia”, miksi se oli heidän tapa ollut toimia. Että siihen on syynsä ja selitys meillä suomalaisilla. 

Moni suomalainen ei ymmärrä miltä on tuntunut tulla pahoinpidellyksi adoptoituna korealaisena Ruotsissa suomalaisilta vanhemmilta joilla on traumaattinen menneisyys! Sen jälkeen muuttaa Suomeen rikkinäisenä lapsena. Suomalainen kulttuuri on vaativa omalla tapaan, täällä on minun pitänyt väkisin sopeutua rikkinäisenä juurikaan kenenkään apua nuorena tai todettiin psyykkisesti sairas.

On sanottu se on ollut kasvatusmuoto olla raju lapsille siihen aikaan, kun ovat olleet vanhanaikaisia. Vanhanaikainen kasvatusmalli on ollut sitä se kuinka itsekin olen kokenut turhan rajuna. 

Tulipahan minäkin vaikeista olosuhteista lapsena Etelä-Koreasta. Tuntuu välillä, että ennen on ollut tapana syyttää lapsia, heidän vaikeasta menneestä synnyinmaassaan jos olemme kokeneet Suomen rankaksi maana asua. 

Toki suomalainen kasvatus on muuttunut parempaan suuntaan vuosien varrella. Pojillekin sallitaan tunteet  paremmin kuin ennen ja päiväkodeissa opetetaan lapsille erilaisia tunteita. 

Mielestäni Suomessa unohdamme kansainvälisten adoptoitujen lasten synnyinmaan historia, miksi heidät lähetettiin Länteen, kun maa kärsi sodan jäljiltä ja jälleenrakentaminen oli vaikeaa aikaa, kun köyhyyttä oli. Etelä-Korea on hyvä esimerkki! Mielestäni Korean sotahistoria on julma ja raaka omalla tapaa. Eipä maassa ole ollut helppoa silloin! Maa eli jatkuvassa epävarmuudessa ja elää yhä johtuen poliittisista syistä. 

Toki menneisyyttä ei voi hyväksyä, mutta uskon tänäpäivänä vakaasti Etelä-Korea Demokraattisena maana muuttuu pikkuhiljaa eteenpäin. Historiaa emme voi unohtaa täysin, mutta parempia suhteita rakentaa tai  pyrkiä siihen. 

Suomalaiset saattavat epäillä haluamme kostaa Etelä-Korealle ihmisoikeus rikkomuksista. Suomella ja Etelä-Korealla ei ole selkeää adoptio historiaa maiden välillä.

Korealaisilla Suomessa koen että, heillä on sen sijaan ennakkoluuloja, he eivät halua uskoa hyvyyteen minussa adoptoituna. 

Ihmisoikeus rikkomukset juontaa juurensa syvällä Korean niemimaan historiassa, mitä minulle on kerrottu. Vie oman aikansa työstää maana ja puhdistua siltä. 

Kuinka se vaikuttaa meissä adoptoiduissa Korealaisissa yhä tänäpäivänä synnyinmaan historia ja menetykset mitkä olleet. Ei se helppoa ole olla adoptoitu Etelä-Koreasta Suomessa asua. Ei se ole sen helpompaa muuallakaan asua! Jatkuvaa kamppailua minäkuvan kanssa, kun ihmisillä on erinäisiä mielipiteitä kansainvälisistä adoptoiduistaan Suomessa, riippumatta mikä on ollut vastaanotto maa. Että olin muuttanut myöhemmin Suomeen, kylläkin olin lapsi vielä silloin. Suomalaisuutta on voimakkaasti mielestäni kyseenalaistettu Suomessa ja osittain Ruotsissa. 

Korealaiset täällä Suomessa ja Etelä-Koreassa näkevät minussa pelkän suomalaisen naisen, kun siteet on aikoinaan 1980 luvulla on katkaistu Etelä-Koreaan lapsilta, jotka lähetettiin Länteen. Sen tähden suhteiden rakentaminen heidän adoptoituihin, Korealaisilla esiintyy hieman haastetta siihen ymmärtää heidän adoptoitujen tunteita. Jos kemiat kohtaavat hyvin, niin suhde johtaa ikuiseen ystävyyteen. Tämän olen itse kokenut henkilökohtaisesti. Toki välimatka Suomen ja Etelä-Korean välillä on 10-14 tunnin lentomatka. Pitkä välimatka tuo hieman haastetta säilyttää ystävyyssuhde, mutta kun ei luovuta ja uskoo ystävyyteen, niin kyllä se säilyy. 

Näen kuitenkin Suomi maana voi olla iso tuki Korealaisille ja Etelä-Korealle, että he oppisivat ymmärtämään paremmin heidän omia Koreasta adoptoitujaan ympäri maailmaa!